Kevään maanantaiharjoitukset Masalan koulussa on peruttu liikuntasalin huonon ilmanlaadun vuoksi

14.4.2014

Ohessa rehtorin tiedoite asiasta.

T: Hannu Salo

 

Tiedote iltakäyttäjille

Ilmanlaatu- ja rakennetutkimusten tulosten mukaan huoneilmassa ei ole liiallisia huonoja mikrobeja. Mutta lasivillakuituja on ja ne saattavat ärsyttää hengitysteitä. Lasikuituvillaiset akustolevyt ovat reunoistaan auki ja niistä irtoaa villakuituja. Niitä on ilmanvaihtorakenteissa ja äänenvaimennin levyinä esim. katossa. Samoin ulkorakenteissa on erityisesti hometta ja se kulkeutuu ilmavuotojen kautta sisätiloihin.

Ruokalatilassa ja liikuntatilassa aloitetaan korvaavien toimenpiteiden teko tilanteen väliaikaiseksi parantamiseksi jo perjantaina 11.4.  Korjaus alkaa ruokalan kapseloinnilla ja siivous jatkuu viikonlopun aikana – ruokalaa voidaan käyttää tilapäisesti kunnes uutta saadaan tilalle. Iltavuoro liikuntasalissa peruuntuu samalta päivältä. Koulu ei käytä liikuntasalia terveydellisistä syistä eikä sitä voi suositella muillekaan. Pahoittelen tilannetta ja toivon seurojen löytävän korvaavan tilan jostain muualta.

Rehtorin päätöksellä kaikki toiminta salissa pysäytetään. Iltakäyttö perutaan ma 14.4. alkaen koko kevääksi. Syksyllä katsotaan uudestaan, mikä on salin tilanne. Toivottavasti se saadaan väliaikaiseen käyttöön.

Masalassa 8.4.2014

Anne Koskeno